Kuvaus

Mamma vei minut kuvauksiin tällä viikolla. Luulin, että kyseessä olisivat jonkinlaiset missikuvat. Karu totuus valkeni minulle siinä vaiheessa, kun pakaraani iskettiin piikki. Olin hyvin hölmistynyt ja hämmästys kasvoi yhä vain isommaksi, kun huomasin polvieni tutisevan ja silmäluomieni lurpahtelevan väsymyksestä. Kauan jaksoin sinnitellä, mutta lopulta annoin unelle vallan ja vaivuin lattialle mamman varpaiden päälle. Kun minua oltiin nostamassa jonnekin, heräsin sen verran unesta, että jaksoin rimpuilla vastaan. Loikkasin pöydältä ja yritin karata vastaanottoaulassa tuoksuvien ruokasäkkien suuntaan. Toinen piikki nipisti kuitenkin sitä ennen kankkuani ja voimat loppuivat. Niillä lääkkeillä nukuin sitten koko toimenpiteen ajan.

Minut ilmeisesti herätettiin samaan tapaan kuin oli nukutettukin. Heräsin röntgenhuoneen lattialta pöhnäisenä ja hyvinhyvin nälkäisenä. Muistin ne vastaanottohuoneen ruokasäkit ja lähdin välittömästi hoippumaan niitä kohti. Aina välillä koordinaationi petti ja huomasin käveleväni päin seiniä tai ihmisiä. Tässä vaiheessa mamma kertoi, että kuvaus oli tarkoittanut lonkkieni ja kyynärpäitteni röntgenkuvausta.

Kotiin pääsin turvallisesti papan sylissä. Mamma oli kuvitellut illan sujuvan rauhallisesti unisen koiran kanssa, mutta toisin kävi. Minä olin koko illan hyvin levoton ja itkin nälkääni, olotilaani ja kaikkea mahdollista. Nukkumaanmenoaikakin tuli ja meni ja minä vain vaelsin makuuhuoneen ja olohuoneen välillä parkuen. Eipä siinä oikein kukaan muukaan tainnut nukkua. Ei siihen auttanut ruoka eikä rapsutukset.

Seuraavana päivänä elämä palautui normaaliksi, kun sain aamulla vanhan tutun kongin täytettynä herkuilla ja vielä ison herkkuluun, johon kuluttaa aikaa. Illalla elämä alkoi suorastaan hymyillä, kun sain mieluisan vieraan, joka käytti koko illan vain minun rapsutteluuni. Ehkä minä vielä selviän näistä kuvauksista.

Kavereita

Maailmassa on monta tosi kivaa asiaa, mutta yksi parhaista on kyllä kaverit. Ja kun kavereiden kanssa pääsee oikein riekkumaan sydämensä kyllyydestä, hipoo päivän täydellisyys pilviä.

Kyllä, olemme noutajia, eikä hyinen vesikään pidä meitä poissa merestä. Itse asiassa se vain kivasti vilvoittaa, kun meno uhkaa yltyä turhan hurjaksi.

Taipumisia

Eipä tässä ole mitään ihmeitä tullut viime aikoina tehtyä. Mitä nyt yhdet taipumuskokeet suoritin tuossa, öhöm. Taidan tulla äitiini Sonaan, jonka kuulin päässeen nomessa oikein voittajaluokkaan saakka. Onnea äippä!

Tässä pieni kuva- ja videokollaasi tältä päivältä.

Odottavan aika on piiiitkä....

Ja vielä vaan odotellaan.

Sitten päästiin hommiin. Lokki noudettiin tosi hienosti.

Hakuruutu sujui nopeasti. Tuomari haetutti neljä varista.

Hakuruudun jälkeen päästiin jäljelle. Siinä oli vähän hapuilua, mutta lopulta toin jäneksen mammalle käteen saakka.

Me tehtiin se! (Kumpikohan on enemmän innoissaan, minä vai mamma?) :)

Tuomarina toimi Petri Tuominen (oikein mukava mies), taipparit olivat Suomen Sileäkarvaiset noutajat ry:n järjestämä. Koepaikka sijaitsi Kirkkonummen Hirsalassa, oikein riistarikkaassa maastossa. Näin se tuomari minua kuvaili:

- Sosiaalinen käyttäytyminen: käyttäytyy hyvin ihmisiä ja toisia koiria kohtaan.
- Uimahalu: syöksyy veteen, ui mielellään (korostus mamman).
- Hakuinto: kattaa nopeasti hyvällä innolla koko alueen.
- Noutohalu: tuo mielellään hakemansa riistat.
- Nouto-ote: hyvät otteet kaikista riistoista.
- Palauttaminen: kaikki riistat ohjaajalle.
- Reagointi laukaukseen: rauhallinen ja tarkkaavainen.
- Itseluottamus ja aloitekyky: jäljestää kanille ja tuo ohjaajalle.
- Yhteistyö: erittäin hyvässä yhteistyössä.
- Yleisvaikutelma: koira suorittaa tänään helposti tehtävät ja sitä ohjataan miellyttävällä tavalla. Antaa itsestään metsästyksellisen kuvan.

Suuri kiitos tästä kuuluu kasvattajalleni Maijalle, joka tutustutti minut ja mamman taippareissa vaadittaviin tehtäviin. Viimesilauksen meidän koekunnolle antoivat huiput treenikaverimme Sirpa ja Emppu-labbis sekä Inka ja Peppi-flätti. Kiitos teille ihanat! Tästä on hyvä jatkaa treenejä.