Kuvaus

Mamma vei minut kuvauksiin tällä viikolla. Luulin, että kyseessä olisivat jonkinlaiset missikuvat. Karu totuus valkeni minulle siinä vaiheessa, kun pakaraani iskettiin piikki. Olin hyvin hölmistynyt ja hämmästys kasvoi yhä vain isommaksi, kun huomasin polvieni tutisevan ja silmäluomieni lurpahtelevan väsymyksestä. Kauan jaksoin sinnitellä, mutta lopulta annoin unelle vallan ja vaivuin lattialle mamman varpaiden päälle. Kun minua oltiin nostamassa jonnekin, heräsin sen verran unesta, että jaksoin rimpuilla vastaan. Loikkasin pöydältä ja yritin karata vastaanottoaulassa tuoksuvien ruokasäkkien suuntaan. Toinen piikki nipisti kuitenkin sitä ennen kankkuani ja voimat loppuivat. Niillä lääkkeillä nukuin sitten koko toimenpiteen ajan.

Minut ilmeisesti herätettiin samaan tapaan kuin oli nukutettukin. Heräsin röntgenhuoneen lattialta pöhnäisenä ja hyvinhyvin nälkäisenä. Muistin ne vastaanottohuoneen ruokasäkit ja lähdin välittömästi hoippumaan niitä kohti. Aina välillä koordinaationi petti ja huomasin käveleväni päin seiniä tai ihmisiä. Tässä vaiheessa mamma kertoi, että kuvaus oli tarkoittanut lonkkieni ja kyynärpäitteni röntgenkuvausta.

Kotiin pääsin turvallisesti papan sylissä. Mamma oli kuvitellut illan sujuvan rauhallisesti unisen koiran kanssa, mutta toisin kävi. Minä olin koko illan hyvin levoton ja itkin nälkääni, olotilaani ja kaikkea mahdollista. Nukkumaanmenoaikakin tuli ja meni ja minä vain vaelsin makuuhuoneen ja olohuoneen välillä parkuen. Eipä siinä oikein kukaan muukaan tainnut nukkua. Ei siihen auttanut ruoka eikä rapsutukset.

Seuraavana päivänä elämä palautui normaaliksi, kun sain aamulla vanhan tutun kongin täytettynä herkuilla ja vielä ison herkkuluun, johon kuluttaa aikaa. Illalla elämä alkoi suorastaan hymyillä, kun sain mieluisan vieraan, joka käytti koko illan vain minun rapsutteluuni. Ehkä minä vielä selviän näistä kuvauksista.