Kuluneen viikon aikana olen taas ehtinyt puuhailla vaikka ja mitä. Torstaina tapasin jälleen ihanan Empun ja sen kanssa meillä oli taas oikein kivaa. Emppu osasi jonkun tosi kiva leikin, johon liittyi frisbee (niin mamma sanoi) ja säntäilyä lentelevän frisbeen perässä. Minä en oikein hoksannut leikin ideaa, mutta päädyin juoksentelemaan Empun perässä ja esittämään, että olin kuin olinkin perillä leikistä. Mamma lohdutti, että kyllä minäkin sitten isona osaan.

Lauantaina olin papan ja mamman kanssa puistossa leikkimässä pallolla, kun tapasin Tapsan. Tapsa kertoi, että hänen luonaan majailee myös pikkuinen labradorinnoutaja, Kille nimeltään. Tapsa oli minusta niin innoissaan, että haki Killen leikkimään minun kanssa. Ja meillä olikin tosi kivaa! Kille oli ihan samankokoinen ja osasi ihan samat leikit kuin minäkin. Leikittiin sitten niin kovasti, että meidät kummatkin oli pakko kantaa kotiin. Nähdään Killen kanssa leikin merkeissä taas pian.

No sunnuntai olikin sitten taas jännä päivä. Mamma ja pappa pakkasivat minut autoon ja sitten huristeltiin tosi kauas. Ja tällä kertaa minä en enää huutanut autossa ollenkaan. Mamma oli minusta niin ylpeä, että oli ihan poksahtaa. Perillä siellä kaukana tapasin sitten ihan erinäköisen koiran, Samu sen nimi oli. Samun turkki ei ollutkaan suora niin kuin minulla, vaan ihan kikkurainen. Mutta tykkäsin siitäkin kovasti ja leikin taas itseni ihan väsyksiin.

Mamma taitaa olla minusta aika ylpeä. Ainakin se muistaa aina kehua minua tosi kovasti, kun jään hienosti yksin kotiin papan ja mamman lähtiessä aamuisin töihin. Itse asiassa en malttaisi millään odottaa, että lähteävät, kun tiedän silloin saavani lempileluni täynnä herkkuja.

Banzai! Kuluneen viikon aikana olen saanut hurjasti uusia ystäviä. Torstaina tapasin Obelixin, joka on labradorinnoutaja ihan niin kuin minäkin olen, ja vain reilun viikon minua vanhempi. Ja voi miten komea poika se onkaan; ruskeakin vielä väriltään. Oltiin mamman kanssa ihan myytyjä. Aluksi minua vähän pelotti, kun Obelix oli hieman liian rohkea minua kohtaan. Menin mamman jalkoihin hakemaan turvaa tai sitten vain heittäydyin selälleni vinkumaan heti kun Obelix tuli lähellekään minua. Mutta kun pääsin jyvälle pojan leikeistä, olin ihan fiiliksissä. Ja kun sitten vihdoin sain heitettyä sen selälleen, hyppäsin sen päälle muristen ja itsetuntoa puhkuen. Samaa taktiikkaa käytin sitten koko loppuleikin ajan.

Lauantaiaamuna pihalla törmäsin sitten ihanaan Emppuun. Se oli myös ruskea labbis, mutta paljon isompi kuin Obelix. Mamman mukaan Emppu oli jo aikuinen (mitä se tarkoittaakaan). Emppu oli myös paljon rauhallisempi kuin Obelix ja heilutteli minulle vain häntäänsä, kun minä roikuin sen korvissa hampaillani. Emppuakin tulen toivottavasti näkemään usein.

Tänään kävin sitten leikkimässä Jerkun kanssa. Sinne leikkipaikalle piti mennä autolla, enkä minä tykännyt siitä puuhasta yhtään. Jerkku oli minua vähän vanhempi ja aika paljon isompi labbis. Mutta leikkimisestä sekin tykkäsi kovasti. Painittiin taas hirmuisesti (minä sain taas olla päällimmäisenä). Minua kuitenkin vähän väsytti, enkä sitten jaksanut leikkiä kovin kauaa. Jerkulla olisi voimia riittänyt vielä, joten minun piti vähän komennella sitä aina kun se tuli minua innostamaan leikkiin mukaan. Mamma sanoi, että olin ollut aika topakkana.

Heippa! Olen nyt virallisesti konkari matkustelussa. Viikonloppuna matkustin nimittäin junalla mamman kanssa mummolaan. Matka olikin tooosi pitkä, ensin viisi tuntia junassa ja sitten vielä tunnin verran autolla. Olin perillä ihan rättipoikkiväsynyt. Mamma oli etukäteen pelännyt junassa matkustamista. Höh! Eihän siinä ollut mitään pelättävää. Samaan vaunuun tuli tosi monta isoa koiraa, jotka olisivat halunneet tutustua minuun. En pelännyt niitä yhtään, vaan kurkistelin vain niitä penkin alta mamman tekemästä pesästä. Muutenkin matka sujui tosi kivasti nukkuen ja herkkuluuta järsien.

Perillä minua odotti taas monta kivaa tyyppiä, jotka olivat minusta ihan yli-innostuneita. Pusuttelin taas kaikkia ja puraisin jotain vähän nenästäkin. Kaikista jännin oli kuitenkin Tinka-koira, joka oli minua ainakin kymmenen kertaa isompi. Harmi, kun se ei ollut yhtä innoissaan minusta kuin mitä minä olin siitä. Se vain pöhisi minulle ja kuopi mahtailevasti maata aina kun yritin innostaa sitä leikkimään.

Tykkäsin siitä paikasta tosi kovasti. Inhottavaa pantaa ei tarvinnut laittaa kaulaan koko viikonloppuna. Heti ulko-oven takana alkoi iso piha, jossa hypin ja pompin ja haistelin koko sydämeni kyllyydestä. Vieressä oli myös isoja metsiä, joissa samoilin mamman kanssa ja pääsinpä kahlaamaan järvessäkin. Sen vesi maistui paljon paremmalta kuin merivesi.

Olipa tosi kiva viikonloppu. Oli kyllä kiva päästä takaisin kotiinkin. Pappa oli selvästi kaivannut minua kovasti. Puraisin sitäkin vähän nenästä.

Nuuhnuuh! Olen nyt ollut uudessa kodissani jo reilun viikon. Niin mamma sanoo, minä itsehän en ajasta vielä kovin paljon mitään ymmärrä. Aika on mennyt hurjaa vauhtia tutustuessani kaikkiin uusiin hajuihin, paikkoihin ja ihmisiin. Täällä samassa talossa asuu monta kivaa tyyppiä, naapureiksi mamma ja pappa niitä kutsuvat. Olen niiden mielestä ihan ylikiva ja siksi pusuttelenkin ihan kaikki tutustumaan tulevat ihmiset. Mammaa kuulemma vähän hirvittää, että miten käy sitten kun olen parikymmenkiloinen "rötväke ". En ymmärrä, mitä mamma sillä tarkoittaa. Enkös tule aina olemaan näin ihana ja pieni?

Mamma on opettanut minulle jo monta uutta juttua. Osaan mielestäni istua jo ihan ylihyvin ja makaamaankin menen aina silloin, kun tiedän, että mamman käteen on piilotettu nameja. Viime päivinä olen myös harjoitellut yksinoloa ja tänään olin mamman mukaan jopa 1,5 tuntia yksin kotona. Mamma tuli töistä kotiin ihan vauhkona, kun luuli minun jääneen kotiin ulvomaan. Höh! Taisi rauhoittua melko lailla, kun huomasi minun kömpivän sohvan takaa unisena. Hyvin minä nukuinkin. Ainakin heti sen jälkeen, kun olin löytänyt ja syönyt kaikki nurkkiin piilotetut nakinpalat. Nam!

Tänään mamma sai uuden hössötyskohtauksen, kun huomasi minussa kiinni olevan punkin. Voi sitä hössötystä ja paapomista, mikä siitä seurasi. Mamma ja pappa yrittivät sitten ottaa minusta sen punkin pois, mutta en tykännyt siitä yhtään, vaan rimpuilin kaikin voimin joka suuntaan, vaikka sainkin taas hyvää nakkia rauhoittuakseni. Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin, mamma oli kuulemma näpsäissyt sen ryökäleen pois minun nukkuessani.