Hyvää joulua!

Minä ja mamma haluamme toivottaa kaikille oikein ihanaa ja riemukasta joulua. Sen kunniaksi näppäsimme minusta jouluaiheisen kuvan. Viikon päästä suuntaamme pyhien viettoon pohjoiseen, ensiksi keski-pohjanmaalle ja sieltä vielä Ouluun. Sitä ennen ehdin kuitenkin juhlimaan kaverini Empun syntymäpäiviä ja riehaantumaan Ulla-tädin vierailusta.

Voikaa hyvin ja pulleasti :)

Kuvauslausunto

Tänään kolahti postiluukusta kirje, jossa vahvistettiin se, mikä minä ja mamma jo tiedettiinkin: minulla on terveet lonkat ja kyynärpäät. Lapulla oli pelkkää A:ta ja nollaa :) Hyvä minä.

Syksyn ensimmäinen uimahallikeikka

Enpä olisi vielä aamulla arvannut, mikä loistava päivä tästä olikaan tulossa. Aamulenkin ja aamupalan jälkeen mamma pakkasi avustuksellani tavarat kasaan ja sitten suuntasimme parkkipaikalle. Siellä minua odotteli ihana Emppu-kaverini. Autolla huristimme sitten pitkän matkan ja kun pääsimme perille, löysimme sieltä vielä Peppi-flätinkin. Olimme tulleet kevät- ja kesätauon jälkeen Hyvinkään koirauimalaan! Sekosin onnesta ja mamma oli varma, että pyörivä häntäni joko tipahtaisi tai nostaisi minut ilmaan.

On maailman parasta uida kaverin kanssa kylki kyljessä.

Arvaattekos, kuka on tuossa kuvassa keskellä, silmät kiiluvina ja kieli poskella?

Kuvaus

Mamma vei minut kuvauksiin tällä viikolla. Luulin, että kyseessä olisivat jonkinlaiset missikuvat. Karu totuus valkeni minulle siinä vaiheessa, kun pakaraani iskettiin piikki. Olin hyvin hölmistynyt ja hämmästys kasvoi yhä vain isommaksi, kun huomasin polvieni tutisevan ja silmäluomieni lurpahtelevan väsymyksestä. Kauan jaksoin sinnitellä, mutta lopulta annoin unelle vallan ja vaivuin lattialle mamman varpaiden päälle. Kun minua oltiin nostamassa jonnekin, heräsin sen verran unesta, että jaksoin rimpuilla vastaan. Loikkasin pöydältä ja yritin karata vastaanottoaulassa tuoksuvien ruokasäkkien suuntaan. Toinen piikki nipisti kuitenkin sitä ennen kankkuani ja voimat loppuivat. Niillä lääkkeillä nukuin sitten koko toimenpiteen ajan.

Minut ilmeisesti herätettiin samaan tapaan kuin oli nukutettukin. Heräsin röntgenhuoneen lattialta pöhnäisenä ja hyvinhyvin nälkäisenä. Muistin ne vastaanottohuoneen ruokasäkit ja lähdin välittömästi hoippumaan niitä kohti. Aina välillä koordinaationi petti ja huomasin käveleväni päin seiniä tai ihmisiä. Tässä vaiheessa mamma kertoi, että kuvaus oli tarkoittanut lonkkieni ja kyynärpäitteni röntgenkuvausta.

Kotiin pääsin turvallisesti papan sylissä. Mamma oli kuvitellut illan sujuvan rauhallisesti unisen koiran kanssa, mutta toisin kävi. Minä olin koko illan hyvin levoton ja itkin nälkääni, olotilaani ja kaikkea mahdollista. Nukkumaanmenoaikakin tuli ja meni ja minä vain vaelsin makuuhuoneen ja olohuoneen välillä parkuen. Eipä siinä oikein kukaan muukaan tainnut nukkua. Ei siihen auttanut ruoka eikä rapsutukset.

Seuraavana päivänä elämä palautui normaaliksi, kun sain aamulla vanhan tutun kongin täytettynä herkuilla ja vielä ison herkkuluun, johon kuluttaa aikaa. Illalla elämä alkoi suorastaan hymyillä, kun sain mieluisan vieraan, joka käytti koko illan vain minun rapsutteluuni. Ehkä minä vielä selviän näistä kuvauksista.

Kavereita

Maailmassa on monta tosi kivaa asiaa, mutta yksi parhaista on kyllä kaverit. Ja kun kavereiden kanssa pääsee oikein riekkumaan sydämensä kyllyydestä, hipoo päivän täydellisyys pilviä.

Kyllä, olemme noutajia, eikä hyinen vesikään pidä meitä poissa merestä. Itse asiassa se vain kivasti vilvoittaa, kun meno uhkaa yltyä turhan hurjaksi.

Taipumisia

Eipä tässä ole mitään ihmeitä tullut viime aikoina tehtyä. Mitä nyt yhdet taipumuskokeet suoritin tuossa, öhöm. Taidan tulla äitiini Sonaan, jonka kuulin päässeen nomessa oikein voittajaluokkaan saakka. Onnea äippä!

Tässä pieni kuva- ja videokollaasi tältä päivältä.

Odottavan aika on piiiitkä....

Ja vielä vaan odotellaan.

Sitten päästiin hommiin. Lokki noudettiin tosi hienosti.

Hakuruutu sujui nopeasti. Tuomari haetutti neljä varista.

Hakuruudun jälkeen päästiin jäljelle. Siinä oli vähän hapuilua, mutta lopulta toin jäneksen mammalle käteen saakka.

Me tehtiin se! (Kumpikohan on enemmän innoissaan, minä vai mamma?) :)

Tuomarina toimi Petri Tuominen (oikein mukava mies), taipparit olivat Suomen Sileäkarvaiset noutajat ry:n järjestämä. Koepaikka sijaitsi Kirkkonummen Hirsalassa, oikein riistarikkaassa maastossa. Näin se tuomari minua kuvaili:

- Sosiaalinen käyttäytyminen: käyttäytyy hyvin ihmisiä ja toisia koiria kohtaan.
- Uimahalu: syöksyy veteen, ui mielellään (korostus mamman).
- Hakuinto: kattaa nopeasti hyvällä innolla koko alueen.
- Noutohalu: tuo mielellään hakemansa riistat.
- Nouto-ote: hyvät otteet kaikista riistoista.
- Palauttaminen: kaikki riistat ohjaajalle.
- Reagointi laukaukseen: rauhallinen ja tarkkaavainen.
- Itseluottamus ja aloitekyky: jäljestää kanille ja tuo ohjaajalle.
- Yhteistyö: erittäin hyvässä yhteistyössä.
- Yleisvaikutelma: koira suorittaa tänään helposti tehtävät ja sitä ohjataan miellyttävällä tavalla. Antaa itsestään metsästyksellisen kuvan.

Suuri kiitos tästä kuuluu kasvattajalleni Maijalle, joka tutustutti minut ja mamman taippareissa vaadittaviin tehtäviin. Viimesilauksen meidän koekunnolle antoivat huiput treenikaverimme Sirpa ja Emppu-labbis sekä Inka ja Peppi-flätti. Kiitos teille ihanat! Tästä on hyvä jatkaa treenejä.

Himouimari

Kesäloman jälkeen

Aika menee hurjaa vauhtia silloin kun on kivaa. Olen puuhaillut toukokuun jälkeen vaikka mitä jännää. Toukokuun alussa matkustin mamman kanssa Palokkaan kasvattajani Maijan luo, jossa otin osaa taipparikurssiin. Pääsin pitkästä aikaa haistelemaan variksia ja lokkeja ja yhtä pupuakin. Variksista en aluksi meinannut tykätä yhtään; ne haisivat, enkä olisi millään ottanut sellaista suuhuni, yäk. Maija tiesi kuitenkin konstit ja kun vähäsen sillä härnäsivät niin johan se oli pakko napata suuhunkin. Lokki puolestaan haisi niin kutsuvalta, että yritin salamana vähän pyöriskellä sen päällä. Olivat kuitenkin niin nopeita, että tekivät mokomat siitä heti lopun ja sain tuntea poskilihaksissani tehneeni väärin. Pupujäljen jäljestin oikein esimerkillisesti ja mamma on siitä vieläkin ylpeä. Saa nähdä jäivätkö opit mieleen, sillä niitä taitoja pääsen testaamaan kokeessa jo tänä syksynä.

Kesäloman vietin kokonaan maalla, jossa pääsin uimaan aina kun halusin. Viimeisenä iltana mökillä opin myös tempun, jota pappa oli yrittänyt opettaa minulle koko loman ajan: pellehypyn laiturilta!

Mökillä myös mejäiltiin mamman kanssa useampaankin otteeseen. Mamma toivoo, että päästäisiin kisoihinkin ihan pian. Olen siinä aika haka, mutta mamman mielestä saisin pysähtyä paremmin nuuskimaan makauksia. Pöh, kuka malttaa sellaista, kun tietää, että jäljen päässähän se palkinto vasta on?

Nyt ollaan taas palattu kaupunkiin. Lauttasaaren koirakerhon järjestämälle tokokurssille palaan heti, kun naistenvaivani ovat ohi. Olen taas saanut kulmakunnan kundit ihan sekaisin, hih.

Ihan mahdoton koira?

Viime aikoina mamma ei ole pahemmin ollut kirjoittelutuulella. Olen kuulemma pitänyt siitä huolen erinäisillä tempauksilla, joiden myötä mamma on joutunut todistamaan ensimmäisten harmaiden hiusten ilmaantumisen. Olin jo saanut erivapauden viettää päiväni olohuoneen sohvalla loikoillen mamman ja papan ollessa töissä. Kaikki sujuikin oikein mainiosti siihen epäonniseen päivään asti, kun olin teroittanut hampaitani papan edellisenä päivänä uusimiin lattialistoihin (niihin samoihin, jotka olin jo kerran aikaisemminkin purrut puhki). Noh, ei siinä vielä mitään; mamma suhtautui asiaan huumorilla, vaikka pappa painuikin epätoivon syövereihin miettiessään kokonaisen päivän vienyttä sahaus- ja mittausoperaatiota. Seuraavana päivän putosi sitten pommi mammankin harteille: pienessä epähuomiossa olin nimittäin hinannut KAIKKI mamman valokuva-albumit kirjahyllystä ja sitten vahingossa olin selaillut niitä niin huolimattomasti, että kirjoista irtosivat sivut ja kuviin jäi muistoksi hampaanjälkeni. Voih, mamma oli niiiiin epätoivoinen.

Joko arvaatte, mitä tästä kaikesta seurasi? Juu, jouduin siis takaisin eteiseen. Sielläkään tosin ei kaikki sujunut aivan suunnitelmien mukaisesti, sillä mamman ollessa lomalla olin testannut hampaitani mamman minulle ompelemaan prinsessapetiin. Papan tullessa töistä ovella odotti sitten valtava styroxpalleropilvi. Mamma oli tästäkin kovin surullinen.

Näistä kaikista epäonnisista tapahtumista huolimatta ollaan nyt mamman kanssa treenattu kovasti tokoa. Olemme tällä hetkellä Lauttasaaren koirakerhon Jatko I -kurssilla. Kevättäkö lie rinnassa, sillä välillä minulla on kamalan vaikeaa keskittyä työntekoon: on tuoksuja ja hajuja ja muita koiria, jotka kaikki ovat niin paljon mielenkiintoisempia kuin mikään nami, mitä mamma minulle tarjoilee. Toivon, että tämä on vain väliaikaista, jotta mamman mielenterveys säilyy....

Täällä Helsingissä on jo kevät! Tässä kuitenkin kuva pääsiäisestä, jonka vietin mökillä Oulujärvellä. Siellä oli kovasti lunta ja kaikkea kivaa tekemistä (mamma sanoo, ettei tähän lueta sitä haisevaa läjää, jossa pyöriskelin). Touhusin pihalla aamusta iltaan. Enhän näytä tässä yhtään väsyneeltä?

Lomailua ja 1-vuotissynttäreitä

Hiphei! Olin tässä taannoin lomailemassa maalla kolmen viikon ajan. Kaikki sujui tosi hyvin, vaikka mamma hössöttikin ennen lomaa aivan mahdottomasti. Tinka-koiran kanssa oli kiva painiskella lumessa ja aamulenkeillä pääsin juoksemaan vapaana pitkin järven jäätä. Pantaa en nähnyt kolmeen viikkoon, mikä oli aika jees. Oli kyllä tosi kiva päästä kotiinkin, varsinkin kun mammalla oli ollut niin kamalan kova ikävä. Sain tuliaisiksi pinkin elefanttisen, tällaisen:

Heti loman jälkeen juhlittiinkin sitten minun 1-vuotissynttäreitä. Se oli kiva päivä se. Juhlaillalliseksi sain maksalaatikkokakkua, jossa oli pystyssä yksi nakki havainnollistamassa täyttämieni vuosien määrää. Se oli niin herkullisen tuoksuista, että vain vaivoin maltoin odottaa sen aikaa, että mamma sai napattua minusta synttärisankarikuvan.

Synttäreiden jälkeen olen jatkanut tuttuja harrastuksiani: olen tokoillut mamman kanssa, käynyt uimassa ja leikkinyt parhaiden kavereideni kanssa. Varsinkin uiminen on mielestäni aivan huippukivaa hommaa ja vain vaivoin pysyn housuissani, kun näen autonikkunasta, minne ollaan menossa. Olen ihan mahdottoman kova uimaan ja päihitän altaassa kenet vain. Mamma on aina tikahtua nauruun nähdessään uintispurttini: pää korkealla ja häntä vispaten kroolaan altaan poikki nappaamaan vesilelut kavereiden nenien edestä. Heh. Olen minä melkoinen.

Pari päivää sitten kävin myös lääkärissä tarkastuksessa ja saamassa pari piikkiä niskanahkaani. Eläinlääkäri analysoi minut seuraavasti: Lunalla on ruumiin kokoon nähden varsin pieni pää, minkä vuoksi se saattaa näyttää todellista pulleammalta. Tämän kuultuaan mamma repesi ja sai hihityksensä lomasta vastattua, ettei ollut tuota huomannutkaan. Olin niin loukkaantunut molemmille, etten suostunut nousemaan vaa'alle, vaikka nameilla oikein houkuttelivat. Pöh, mokomatkin.

Damitreenejä ja hormonimyrskyjä

Viikonloppuna kävin vähän treenaamassa flätti Pepin kanssa, joka on tosi hyvä kaverini. Emännät järjestivät meille muutaman hakuruudun, joista me molemmat tykätään tosi kovasti. Olin aivan intoa täynnä, ehkä vähän liikaakin. Ennen lähtölupaa mamma pisti minut pienelle jäähylle. Silittelyn ja lumipenkassa istuskelun jälkeen olin rauhoittunut sen verran, että mamma päästi minut dameja etsimään. Ja hienosti minä niitä etsinkin, ja löysin myös.

Muuten ulkoilu kanssani onkin kuulemma hermojaraastavaa. Hormonimyrskyn vuoksi nuuskuttelen joka ikisen neliösentin lenkkimatkan varrelta ja liikun muutenkin hyvin h i t a a s t i. Vastaantuleville poikakoirille heiluttelen yli-innokkaasti häntää ja räpsyttelen ripsiä. Menee täydestä kaikkiin. Tähän mennessä vanhin sulhasehdokkaani on ollut 13v labbisherra ja nuorin vasta 7 kk vanha mäyräkoiranuorimies.

Kotosalla olenkin sitten harvinaisen rauhallinen; tykkään pötköttelystä ja mahan rapsuttelusta. Yleinen höseltäminen on kuulemma vähentynyt. Siitäkös mamma tykkää.

Aikuinen nainen mä oon...

Nyt SE sitten alkoi. Asia huomattiin aamulla, kun vaalea sohva ei ollutkaan enää aivan niin vaalea. Mamma puki minulle hurjaa vauhtia uudet pitsipöksyt jalkaan ja etsi kaapista ompelukoneensa ommellakseen minulle muutaman parin arkipöksyjä. Olen antanut tosi kiltisti pöksyjen olla jalassa, enkä ole yhtään yrittänyt rimpuilla niistä eroon. Olen saanut siitä paljon kehuja.

Muitakin muutoksia olen huomannut. Olen tänään ollut todella väsynyt ja hyvin hellyydenkipeä. Mamman kanssa ollaan vaan pötkötelty sohvalla reporankana. Lenkillä tapaamani pojat olivat myös aivan hullaantuneita minusta ja olisivat halunneet tehdä lähempääkin tuttavuutta kanssani.

Paparazzi yllätti minut ruoka-aikaan

Mamma joutui perumaan ensi lauantaiksi sopimansa uintiajan Hyvinkään koirauimalaan, jonne minun oli määrä lähteä kaverini Empun kanssa. Höh.

Iso koira

Jouduin käyttämään kaikista syyttävintä ilmettäni, jotta sain mamman vihdoin koneen ääreen ja kirjoittelemaan kuulumisiani. Mamma on ollut hyvin hyvin laiskana viimeiset pari kuukautta. Pahoittelen.

Olen kasvanut isoksi koiraksi. Viimeisten mittausten perusteella painan noin 29 kiloa ja säkäni on noin 57 cm. Olen siis tyttökoiraksi melko isokokoinen; isoluinen, sanoopi mamma. Jännityksellä mamma ja pappa odottavat, vieläkö venähdän tästäkin. Jotain muutakin mamma odottaa tapahtuvaksi, mutta olen vielä antanut mamman odottaa. Sitä varten minulle ostettiin jo pöksytkin, viininpunaiset mustilla pitsikoristeilla.

Viime vuoden puolella suoritin loppuun UMN:n järjestämän toko-kurssin. Minun pitäisi nyt osata seurata, maata paikoillani ja tulla tyylikkäästi kutsusta luokse. Näitä juttuja treenaillaan mamman kanssa kahdestaan aina silloin, kun minulla riittää keskittymiskykyä. Tämän vuoden puolella aloitin myös uintiharrastuksen. Emppu kaverini kanssa olen päässyt nyt jo kahdesti Hyvinkään koirauimalaan pulikoimaan. Ensimmäisellä kerralla jännitin hieman, mutta kun hoksasin mistä on kyse, en olisi tullut altaasta pois ollenkaan.

Ensimmäinen joulukin oli oikein kiva. Sain paljon lahjoja, joista löytyi mm. hieno punainen frisbee ja possunkorvia. Nam. Viikonmittaisella joululomalla pääsin peuhaamaan lumessa Tinka-koiran kanssa ja syömään nakkeja mahan täydeltä. Nam. Kotiin päästyäni olin niin väsynyt, että nukuin kokonaisen päivän putkeen.

Nyt odottelen innoissani helmikuuta, jolloin pääsen taas maalle. Tällä kertaa saan viettää mummulassa jopa kolme viikkoa, kun mamma ja pappa karkaavat jonnekin maailmalle. Muussa tapauksessa olisin hyvin loukkaantunut siitä, että jättävät minut jälkeen, mutta kun tiedän myös pääseväni lomalle luonnon keskelle, annan heille anteeksi.